Esittele itsesi

Vapaa keskustelu kaikesta virtuaaliharrastukseen liittyvästä.

Esittele itsesi

ViestiKirjoittaja Hessi VR » 03.12.2014 13:47

Esitellään itsemme lyhyesti (tai pidemminkin) tässä keskustelussa. :) Tästä keskustelusta on hyvä aloittaa foorumin käyttäminen. Saa kertoa kaikkea, mitä haluaa IRL-minästään, mutta jos ei IRL-minästään halua paljastella asioita, voi keskittyä kertomaan vain virtuaaliharrastuksestaan.

Olen nimimerkiltäni Hessi Van Roolf (lyhyemmin Hessi VR), IRL-elämässä 1991 syntynyt neitonen. Tällä hetkellä minulla ei ole lemmikkejä, mutta haaveissa olisi ensi vuonna osallistua mahdolliseen ravivarsakimppaan, jos kaikki menee nappiin. Hevoskuumeen lisäksi minulla on koirakuume ja asuntokuume - dämn, kun olen vielä opiskelija. :D Tarkoitus olisi valmistua ensi syksynä ellen sitä ennen saa jotain kokopäivätyöpätkää, mikä tietysti vaikuttaa valmistumiseen. Olen kova työntekijä ja olen opiskellut niin hullulla tahdilla, että opiskelijakavereilla loksahtavat suut auki, kun mainitsen opintopistemääräni. En ole mielestäni mitenkään erityislahjakas, mutta olen vain tehnyt kovasti töitä haaveeni eteen.

Virtuaalipuolella omistan vuonna 2005 perustetun Kerystonin Kartanon. Pääsin VRER:n päättäjäjäseneksi 2008 ja olen enemmän/vähemmän pyörittänyt VRER:iä 2009 lähtien. Tällä hetkellä olen VRER:n puheenjohtaja ja vastaan suurimmaksi osaksi siitä, että VRER:n rattaat pyörivät. VPY:n pistin pystyyn 2011, kun innostukseni peitsareihin kasvoi liian suureksi.

Virtuaaliharrastukseen tutustuin ensimmäisen kerran 2002-2003, mutta se on minun oma musta salaisuuteni, johon en lähemmin pureudu. Pyörin silloin eri nimimerkillä ja olin hyvin epäaktiivinen teknisistä syistä. Koen, että "oikea" virtuaaliharrastukseni alkoi vasta 2005.
Kerystonin Kartanon omistaja
VRER:n puheenjohtaja
VPY:n ylläpitäjä
Avatar
Hessi VR
Valvoja
 
Viestit: 157
Liittynyt: 01.12.2014 00:57
Paikkakunta: Pölypunkkimaa

Re: Esittele itsesi

ViestiKirjoittaja Rosanna » 05.12.2014 18:49

Tähänkös tämä pitää laittaa?

Nimimerkillä Rosanna pyörii kahdeksasluokkalainen tyttö, jolla IRL: elämässä hevosista kokemusta noin kaksi ja puoli vuotta. Eritoten ravureista kokemusta maksimissaan puolitoista vuotta. Asun vielä vanhempieni luona, ja omistamme kaksi koiraa. Koulu tahtoo viedä aikaani yllättävän paljon, ja välillä on aikoja, jolloin en jaksa tehdä mitään muuta kuin opiskella. Olen totaalinen anime ja manga hörhö.

Virtuaalihevosten parissa olen ollut jo vuodesta 2011, mutta vasta 2013 virtuaalitalli urani alkoi kunnolla. Nykyään kasvatan Lämminverisiä ravihevosia, ja tavoitteet ovat tietysti korkealla. Pitänee kuitenkin katsoa, mihin asti päästään.
Ravitalli Chae-Jin ylläpitäjä.
Avatar
Rosanna
Uusi käyttäjä
 
Viestit: 1
Liittynyt: 05.12.2014 17:30

Re: Esittele itsesi

ViestiKirjoittaja Shavo » 29.01.2016 10:58

- Shavo, VRL-00007, narrilaivan@gmail.com
- Narrilaivan on rakas ikuisuusprojektini.
- Olen harrastanut virtuaalihevosia huhtikuusta 2002 lähtien, aluksi ratsupuolella ja sitten ravipuolella. Ensimmäisen virtuaalisen ravihevoseni ostin Monnin Ravitallilta vuonna 2004. Ensimmäisen virtuaalisen raviponini ostin 14.2.2006, ja sillä tiellä olen edelleen, silloin siirryin tosissani ravipuolelle.
- Olen joskus männä vuosina ollut VRER:n päättäjäjäsen ja ajanut erityisesti poniasioita, mutta erosin/ minut erotettiin virastani koska jätin virtuaalihevostelun hiljakseen kadoten IRL syistä.
- Palasin virtuaalimaailmaan lokakuussa 2015 kun sain IRL asiat kondikseen. Hinkua oli tulla takaisin aiemminkin, mutta yrityksiksihän ne jäi, kun suuren suuri hevoslaumani ahdisti ja mietin, etten ikinä saa hevosten sivuja päivitettyä - mutta nyt näyttää hyvältä! :)

- IRL olen vuosimallia -91.
- Aikani kuluu opiskelun, töiden, kihlatun, IRL ponieni ja IRL koirieni parissa.
- Harrastuksia IRL ovat poniraviurheilu, Netflixin tuijottaminen, pelaaminen (tietokonepelit), virtuaalihevostelu, piirtäminen & maalaaminen (jäänyt vähemmälle viim. 5 vuoden aikana...).

- Narrilaivan on tosiaan oma rakas ikuisuusprojektini. Kasvattelen hevosia lähinnä omaksi ilokseni :) Harrastan tätä virtuaalihevostelua nykyään paaaljon vähemmän intohimoisesti ja "veren maku suussa" kun vuosina 2008-2011, joten Narrilaivan hevosten taso saattaapi tippua - tai nousta, ken sen tietää? :D
Shavo
Uusi käyttäjä
 
Viestit: 8
Liittynyt: 29.01.2016 10:29

Re: Esittele itsesi

ViestiKirjoittaja Ellu » 09.02.2016 21:14

Ole Ellu. -90 syntynyt naishenkilö :) Mun elämä pyörii oikeastaan kokonaan hevosten ympärillä. Olen töissä ravitallilla ja omistan yhden pullaruunan ja sitten vielä virtuaalitalli päälle. Kyllä oon pyrkinyt elämään tallin ulkopuolellakin, että esim. salilla tulee käytyä aina kun motivaatio on kohdillaan. Seuranani mulla on pari kissaa.

Virtuaalitouhut aloitin kavereiden kanssa joskus 2005 mahdollisesti. Tehtiin talli, jossa jokaisella oli oma rotunsa ja painotettiin jos johonkin uraan. Mulla oli jo silloin suomenhevoset ja ravit se ykkösjuttu. Tämä talli lopuksi kaatui ja sitten perustin Saharan Tähden, joskus 2007-2008. En edes muista koska se sitten vaihtui Saltaksi. Sekin piti olla kylmäverisiin painottuva ravitalli, mutta kappas kun peitsareitakin on sinne nyt eksynyt :D Olihan sekin välillä katkolla, kun ei aika yksinkertaisesti riittänyt, mutta nyt on ainakin uutta puhtia. Kunhan homman saa pidettyä pienenä ja hyvin käsissä :D
Virtuaalinen ravitalli Salta
Avatar
Ellu
Harrastaja
 
Viestit: 29
Liittynyt: 29.11.2015 22:27

Re: Esittele itsesi

ViestiKirjoittaja Milja H. » 06.11.2016 14:33

Oho, en olekaan tänne esittäytynyt!

Eli olen Milja H., vuonna 1999 syntynyt Pohjois-Pirkanmaalainen tyttö. Opiskelen tällä hetkellä vastaanottovirkailijaksi toista vuotta, tämänhetkinen tilanne näyttää siltä, että valmistuisin ensi syksynä - ellen jopa nyt keväällä. Valkolakkikin pitäisi toivon mukaan saada keväällä 2019. En omista lemmikkejä ja käyn ratsastustunneilla kerran viikkoon. Nyt tammikuussa hevostelu jää vähemmälle muuttaessani työssäoppipaikan perässä kauemmas. Oikea nimeni ei ole Milja, vaikka niin saattaa moni luulla.

Omistan Pompejin, tammikuussa 2014 pystyyn pistetyn ravitallin, sekä sen lisäksi talleja myös ratsu- ja laukkapuolella. Pompejissa keskityn nyt vain suomenhevos- ja lämminverikasvatukseen ja niillä kilpailemiseen. Virtuaalihevoset aloitin joskus vuonna 2009 hoitajana, tarkkaa aikaa en muista. En ole mikään kooditaitaja ja tykkään muutenkin simppelin näköisistä sivuista. Ei saa ymmärtää väärin, ihailen aina muiden talleja selaillessa miten porukka osaa koodailla! Itsellä ei vain löydy intoa siihen, joten tyydyn simppeleihin sivuihin :)
Milja H.
Uusi käyttäjä
 
Viestit: 4
Liittynyt: 15.04.2016 21:22


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron